Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia vasemmalta.

Kotoutumispalveluiden aukioloajat muuttuvat 5.12.2022 alkaen

29.11.2022
Kotoutumispalveluiden aukioloajat muuttuvat 5.12.2022 alkaen. Perjantaina 2.12. kotoutumispalvelut on suljettuna iltapäivän ajan.

Kotoutumispalveluiden (Väinönkatu 1 a B, 2. kerros) toimipisteen aukioloajat muuttuvat 5.12.2022 alkaen.

Kuva
Ryhmä iloisia ihmisiä. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Jyväskylä Sinfonian Maestron matkassa -konsertti täynnä tunnetta ja paloa

29.11.2022
Teatteritalon keskiviikon lähes loppuunmyydyssä konsertissa kantaesitetään säveltäjä Osmo Tapio Räihälän uusin teos Verve kapellimestari Ville Matvejeffin johdolla. Konsertin solistina taituroi pianisti Lisa de la Salle, joka tulkitsee Rahmaninovin ensimmäisen pianokonserton. Konsertti-illan kruunaa Sibeliuksen toinen sinfonia.

Osmo Tapio Räihälä opiskeli sävellystä Harri Vuoren johdolla 1990-luvulla, mutta on muutoin lähinnä itseoppinut.

Kuva
Vaaleahiuksinen nuori nainen nojaa käteensä ja kurkistaa puisien aihioiden takaa. Kuva Jyväskylä Sinfonia

Jyväskylän kaupunginvaltuusto hyväksyi vuoden 2023 talousarvion – 200 000 lisämääräraha kulttuuri- ja liikuntapalveluihin

28.11.2022
Jyväskylän kaupunginvaltuusto hyväksyi talousarvion vuodelle 2023. Kulttuuri- ja liikuntalautakunnan alaiseen toimintaan osoitettiin 200 000 euron lisämääräraha, jonka lautakunta kohdentaa käyttösuunnitelmassaan. Muilta osin talousarvio hyväksyttiin kaupunginhallituksen pohjaesityksen mukaisesti.

Vuoden 2023 talousarvio ennätyksellisine investointeineen hyväksyttiin 

Kaupunginvaltuusto hyväksyi vuoden 2023 talousarvion ja vuosien 2

Asiasanat:  
hallitus
kaupunginhallitus
Kuva
Jyväskylä-viiri ja mikrofoni puhujanpaikalla kaupungintalon juhlasalissa. Kuva Outi Kaakkuri

Kaupunginhallituksen päätöksiä 28.11.2022 olleesta kokouksesta

28.11.2022
Jyväskylän kaupunginhallitus asetti tänään hyvinvointitoimikunnan ja nimesi jäsenet elinkeino- ja työllisyysjaostoon. Elinkeino- ja työllisyyspalveluiden toimialan toimialajohtajan virka julistettiin haettavaksi.

Hyvinvointitoimikunnan asettaminen, jäsenten valitseminen ja toimintasäännön vahvistaminen

Kaupunginhallitus päätti asettaa hyvinvointito

Asiasanat:  
kaupunginhallitus
Kuva
Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan nuija. Kuva Jaana Pinson

Yhteisöllisyyttä ja kohtaamisia yli sukupolvien

28.11.2022
Lähitaloilla järjestetään avointa ja yhteisöllistä toimintaa monen ikäisille jyväskyläläisille.

– Tervetuloa Lähitaloon viihtymään, toivottavat koordinaattori

Asiasanat:  
ajassa
hyvinvointi
osallistu
Kuva
Neljä ihmistä seisoo ja katsoo kameraan. Kuva Anni Äikäs

Jyväskylän kaupunki palkitsi vuoden 2022 kesän ja syksyn aikana menestyneitä urheilijoita – kaupunki muisti 269 urheilijaa

28.11.2022
Jyväskylän kaupunki palkitsi menestyneistä jyväskyläläisistä tai jyväskyläläisiin urheiluseuroihin kuuluvista yksilö- ja joukkueurheilijoista kaupunginjohtajan isännöimässä palkitsemistilaisuudessa. Syksyn palkitsemistilaisuudessa palkittiin 1.5.-30.9.2022 välillä menestyneitä urheilijoita. Kaupungintalolla järjestetyn palkitsemistilaisuuden lisäksi urheilijoita muistettiin pienellä lahjalla.

 

Asiasanat:  
liikunta
liikuntapääkaupunki
menestysteko
urheilu
Kuva
Menestyneiden urheilijoiden palkitsemistilaisuus kaupungintalolla. Kuva Esa Linna

Kaavoitus tukee ilmastoystävällistä elämäntapaa

24.11.2022
Yhdyskuntasuunnittelulla mahdollistetaan kaupunkirakenne, jossa voi liikkua päästöttömästi ja elää kestävästi. Jyväskylässä pääpaino on tiiviissä täydennysrakentamisessa.

Autoilu on vielä suurelta osin fossiilisen energian varassa, joten autoilun aiheuttamat hiilidioksidipäästöt kiihdyttävät osaltaan kasvihuoneilmiöt

Asiasanat:  
kestävä arki
pinnalla
resurssiviisaus
ajassa
fiksu liikkuminen
kaavoitus
Kuva
Pyöräilijä valaistun sillan edessä. Kuva Maris Grunskis

Vahva satsaus markkinointiin siivitti Saimaa Cycle Tourin kasvuun

23.11.2022
Muuramelainen Juho Suikkari ideoi Saimaalle kansainvälisen pyöräilytapahtuman, joka keräsi jo toisella kerralla 1 700 osallistujaa. Saimaa Cycle Tourilla hyödynnetään alueen vahvuuksia, kuten elämyksellisiä pyöräilyreittejä ja yöttömän yön taikaa. Suikkarin mielestä urheilutapahtumien asiakaskokemukseen täytyy panostaa heti ensimetreiltä alkaen.

Saimaa Cycle Tourin tapahtumajohtaja Juho Suikkari ja Visit Lahden toimitusjohtaja Raija Forsman puhuivat Tieto, Taito, Liike -Verkostosta voimaa u

Kuva
Tilaisuudessa kolme ihmistä istuu. Kuva viestintä

Selvitys seudun Linkki-paikallisliikenteen laajentumismahdollisuuksista valmistunut

23.11.2022
Jyväskylän kaupunkiseudun kunnat ja Keski-Suomen ELY-keskus ovat laatineet yhteistyössä joukkoliikenteen järjestämistä koskevan selvityksen.

Selvityksessä on tarkasteltu miten seudun joukkoliikenteen järjestäminen muuttuisi ja millaisia vaikutuksia olisi Jyväskylän seudun Linkki-paikalli

Asiasanat:  
joukkoliikenne
linkki
MAL
Kuva
Linkki-paikallisliikenteen ja seutuliikenteen autot Laukaan linja-autoasemalla. Kuva Katja Kauppila

Pianisti Mackenzie Melemed Pekka Kuusiston tilalle Uusia unelmia -konsertissa keskiviikkona 14.12.

22.11.2022
Pekka Kuusisto on ilmoittanut sairauden vuoksi vetäytyvänsä loppuvuoden 2022 sitoumuksistaan. Konsertin solistiksi saapuu Maj Lind -pianokilpailun vuonna 2017 voittanut Mackenzie Melemed, joka esittää Prokofjevin kolmannen pianokonserton.

Kapellimestari Elena Schwarzin johtaman konsertin ohjelmistosta jää näin ollen pois myös Esa Pietilän ja Pekka Kuusiston kantaesitys Kairos Ludus –

Kuva
Pianisti Mackenzie Melemed. Kuva Jiyang Chen

Huhtasuon yhtenäiskoululle vuoden 2022 Liikkuva koulu -palkinto   

22.11.2022
Jyväskylän Huhtasuon yhtenäiskoululle on myönnetty valtakunnallinen vuoden 2022 Liikkuva koulu –palkinto. Huhtasuon yhtenäiskoulun lisäksi Vuoden Liikkuva koulu 2022 –palkinnon sai Ihalan koulu Raisiosta. 

Jyväskylän Huhtasuon yhtenäiskoululle on myönnetty valtakunnallinen vuoden 2022 Liikkuva koulu –palkinto.

Asiasanat:  
koululiikunta
liikunta
Liikkuva koulu
palkinto
lähiöohjelma
liikuntapääkaupunki
Kuva
Pienet oppilaat venyttelevät luokassa. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Jyväskylä Sinfonian kevätkauden ohjelmisto on julki - Kausi- ja konserttiliput nyt myynnissä!

22.11.2022
Kevätkauden sinfoniakonsertit monipuolisine esiintyjineen ja ohjelmistoineen ovat julkaistu. Päävierailija Meta4 kohdataan kolmessa konsertissa: tammikuussa Tomas kapellimestaroi pianisti Piotr Pawlak solistinaan, huhtikuussa sinfoniakonserttia liidaa Atte ja kuplivat vappuetkot nautitaan Antin, Minnan ja Iiro Rantalan seurassa. Sinfoniakonserttien lisäksi kaiken ikäisiä musiikin ystäviä kutsuvat niin Tuomo Rannankari kavereineen sekä Game Music Collectiven pelimusiikkikonsertti.

Tammikuu alkaa Jouluoratorion toisen osan merkeissä saman artistikattauksen kera heti loppiaisena.

Kuva
Sinipukuinen nuori mies nojaa vaaleaan seinään kädessään tahtipuikko. Kuva Nikolaj Lund

Jyväskylän kaupunginjohtajan virkavalinta etenee valtuustoon

21.11.2022
Jyväskylän kaupunginhallitus käsitteli tänään kokouksessa mm. kaupunginjohtajan virkavalintaa. Valinta etenee seuraavaksi kaupunginvaltuustoon.

Kaupunginjohtajan viran täyttäminen

Kaupunginhallitus päätti äänestyksen jälkeen esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto toimittaa

Asiasanat:  
hallitus
kaupunginhallitus
Kuva
Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan nuija. Kuva Jaana Pinson

Jyväskylän kaupungilla ilmeni tietoturvaloukkaus, joka koskee noin 150 henkilöä

21.11.2022
Jyväskylän kaupungilla on ilmennyt tietoturvaloukkaus, joka koskee noin 150 henkilöä. Tilanne ilmeni, kun Jyväskylän kaupungille tehtiin ilmoitus, jonka mukaan Puuppolan vuonna 2014 lakkautetusta hoivayksiköstä on löytynyt asiakirjoja, jotka sisältävät sekä asiakastietoja että työntekijöitä koskevia henkilötietoja.

Ilmoituksen myötä kaupunki alkoi selvittää asiaa ja löysi tiloista asiakirjoja, jotka olisi tullut siirtää yksiköstä arkistoon tai hävittää toiminn

Kuva
Hoitajan käsi vanhuksen olkapäällä. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

750 yläkoululaisen urheiluleiri Jyväskylässä 21. - 24. 11. Malli kiinnostaa myös valtakunnallisesti

21.11.2022
Jyväskylässä on kehitetty parin viime vuoden aikana ainutlaatuinen yläkouluopetusta ja nuoren urheilijan polkua sekä liikunnallista elämäntapaa tukeva kokonaisuus. Kolmelle kouluviikolle vuodessa laajentunut jyväskyläläinen leiritysmalli herättää kiinnostusta niin koulutuksen kuin liikunnan ja urheilun kentällä ympäri Suomen.

21.-24.11. eri puolilla Jyväskylää 750 yläkouluikäistä osallistuu yläkoululeiriviikkoon 25 eri lajissa.

Asiasanat:  
yläkoulu
liikuntapääkaupunki
leiri
urheiluleiri
koulu
urheiluseura
valmennus
Kuva
Pojat pelaavat salibandya. Kuva Nikke Tuhkanen