Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia vasemmalta.

Ohjattujen liikuntaryhmien toimintakauden aloitus lähestyy − ilmoittaudu mukaan!

12.08.2022
Jyväskylän kaupungin ohjattujen liikuntapalveluiden syksyn 2022 toimintakausi on alkamassa liikuntaryhmien ja kurssien osalta. Toimintaa järjestetään eri ikäisille ja kuntoisille liikkujille sekä soveltaville ryhmille.

 

Asiasanat:  
liikunta
Liikunnanohjaus
liikuntaryhmä
liikuntalaturi
liikuntaveturi
seniori
kuntoliikunta
soveltava liikunta
vesiliikunta
aaltoalvari
wellamo
Kuokkalan Graniitti
Kuva
Senioriryhmä AaltoAlvarin etupihalla. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Sateenkaarinuorten illat jatkuvat Palokassa syyskuussa

11.08.2022
13-17 -vuotiaille seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville nuorille järjestetään taas avointaa toimintaa.

Viime vuonna käynnistyneet sateenkaarinuorten illat jatkuvat syyskuussa Palokan nuorisotila Nuorkkarilla.

Kuva
Nuoret istuskelevat Veturitallien edustalla - kuva jaloista. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Jyväskylässä perusopetuksen päättäneiden nuorten ohjaus jatkuu elokuussa 

09.08.2022
Mikäli mieluisa koulutuspaikka jäi nuorelta yhteishaussa saamatta, koulutuspaikkaa voi tavoitella edelleen myös oppilaitosten jatkuvan haun tai yhteishaun varasijamenettelyn kautta. Varasijat ovat voimassa 19.8. saakka, minä aikana vapautuvista paikoista ilmoitetaan suoraan varasijalle jääneille hakijoille

Perusopetuksensa päättäneet nuoret ovat aloittamassa jatko-opintojaan, joita suorittavat nykyisen oppivelvollisuuslain mukaan aina 18 ikävuoteen sa

Asiasanat:  
ohjaus
nuori
opetus
oppiminen
jatko-opiskelu
Kuva
Kaksi työntekijää juttelee nuoren kanssa. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Jyväskylässä koulu alkaa 10.8.2022 

05.08.2022
Koulu- ja vuosiluokkakohtaiset aloitusajat löytyvät kunkin koulun verkkosivulta. 

Jyväskylän koulujen lukuvuosi käynnistyy keskiviikkona 10.8.2022. Tuolloin koulutielle suuntaa  

Asiasanat:  
perusopetus
koulu
aloitus
oppilas
Kuva
Oppilaat pyöräilevät. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Linkki-liikenteen keskustapysäkit siirretään 10.8.2022 alkaen Vapaudenkadulta Asemakadulle

02.08.2022
Pitkään vireillä ollut pysäköintitalon rakennushanke Jyväskylän paikallisliikennekeskuksen tuntumassa on etenemässä. Kuokka isketään maahan elokuussa, kun rakentamista valmistelevat työt käynnistyvät.

Rakennustöiden vuoksi Linkki-paikallisliikenteen keskustapysäkit saavat Vapaudenkadulta lähtöpassit 10.8.2022 alkaen.

Asiasanat:  
joukkoliikenne
Linkki-VIP
Kuva
Ilmakuva Asema-aukiosta, jonka reunalla Asemakadun varressa on paikallisliikenteen busseja.

Kuokkalansilta suljetaan liikenteeltä keskiviikkoiltana 3.8. vajaaksi puoleksi tunniksi

28.07.2022
Jyväsjärven ylittävä Kuokkalansilta on suljettuna liikenteeltä Suomen MM-rallin aattopäivänä keskiviikkona 3.8. kello 18.56–19.17. Tänä aikana sillalle ei päästetä mitään liikennettä, mukaan lukien jalankulku ja pyöräily. Joukkoliikenteeseen ei tule muutoksia, sillä sulku on ajoitettu linja-autovuorojen väliin.

Sulun aikana liikenteenohjaajat ohjaavat liikennettä: keskustan suunnasta sillalle pyrkivät ohjataan Schaumanin puistotielle ja Lutakon satamaan ja

Asiasanat:  
Kuokkala
Kuva
Kuokkalan silta valaistuna. Kuva Antti Aarnio

Mattilanniemen uimarannalla voi jälleen uida

20.07.2022
Suositus uimisen välttämisestä Mattilanniemen uimarannalla on purettu ja uimaranta on taas normaalisti käytössä.

Uimarannan veden laatua seurataan tihennetyllä näytteenotolla.

Asiasanat:  
uimaranta
liikunta
ympäristö
ympäristöterveys
Kuva
Mattilanniemen uimaranta. Kuva Jyväskylän kaupunki

Keski-Suomen Sarjakuvaseuran näyttely ja työpajat taidemuseolla innostavat piirtämään sarjakuvia 

07.07.2022
Sarjakuvaseuran näyttely Lähiruokaa sarjakuvan nälkään 7.7.-11.9.2022 Jyväskylän taidemuseossa tarjoilee sarjakuvia taidetila Ilmiössä taidemuseon kolmannessa kerroksessa. Näyttely esittelee originaalipiirroksia ja digiprinttejä sarjakuvaseuran jäsenten töistä. Voit myös itse tehdä sarjakuvan ja ripustaa sen esille. Museokaupasta voit ostaa itsellesi seuran albumeita. Taidemuseoon on alle 24-vuotiailla vapaa pääsy.

Näyttelyn lisäksi sarjakuvia innostetaan piirtämään maksuttomissa työpajoissa taidemuseon Taikatilassa keskiviikkona, torstaina ja perjantaina 13.-

Asiasanat:  
sarjakuva
Keski-Suomen Sarjakuvaseura ry
Jyväskylän taidemuseo
Kuva
Yksityiskohtainen piirros turbaanipäisestä hahmosta. Kuva Juuso Laasonen

Nuorten valokuvaajien KOSMOS-näyttely aukeaa ensi viikolla Lyseonkadulla sijaitsevalle Katutaidetemppelille

07.07.2022
Jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelujen ja Luovan valokuvauksen keskuksen järjestämä KOSMOS-valokuvanäyttely (11.7.-31.8.) aukeaa ensi viikolla yleisön nähtäville Katutaidetemppelillä (Lyseonkatu 3, 40100 Jyväskylä).

Valokuvanäyttelyssä käsitellään erilaisia kokemuksia kesästä: luontoa, skeittausta, katukuvaa sekä ihmisiä.

Asiasanat:  
jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelut
valokuvanäyttely
Luovake
ikkunanäyttely
näyttely
nuoriso
Kuva
Kosmos-valokuvanäyttelyn juliste. Kuva Niina Vehmaa

Bongaa kala hulevesikaivosta

07.07.2022
Suurin osa vesistöjen roskista on peräisin kaupungeista. Ne kulkeutuvat sinne joko suoraan ihmisen kädestä tai esimerkiksi hulevesijärjestelmää pitkin. Pidä Saaristo Siistinä ry:n koordinoimassa Mahanpuruja muovista -kampanjassa tarroitetaan Jyväskylän katukaivoja näyttävillä värikkäillä tarroilla.

Jyväskylän kaduille tarroja ilmestyy ensi viikolla.

Kuva
kalatarra hulevesikaivon ympärillä. Kuva Kaisa Ristimella

Valon kaupunki näkyy Jyväskylässä myös kesällä

30.06.2022
Valon kaupunki näkyy tänä vuonna myös kesällä, sillä kaksi erilaista päivänvaloteosta ilahduttaa kaupunkilaisia ja vierailijoita Harjulla ja Huhtasuolla.

Flowers of Life -teos Harjulla. Kuva: Veikko Lappalainen

Asiasanat:  
valon kaupunki
Kuva
Neron portaat Harjulla kesäpäivänä, porraskaiteiden yläpuolella monivärisiä auringonvaloa heijastavia objekteja, portaiden huipulla keskellä aurinkomainen objekti. Kuva Veikko Lappalainen

Jyväskylän sivistyslautakunnan päätöksiä 15.6.2022

16.06.2022
Jyväskylän sivistyslautakunta hyväksyi kokouksessaan 15.6.2022 asiat esityslistan mukaisesti. 
Poikkeuksena asiat: 59, 60 ja 63.

Asia 59 Jyväskylän esiopetussuunnitelman ja kaksivuotisen esiopetuskokeilun opetussuunnitelman päivitys, johon toimialajohtaja teki kokouksessa seu

Asiasanat:  
sivistyslautakunta
päätös
varhaiskasvatus
perusopetus
nuoriso
Kuva
sivistyslautakunta yhteiskuvassa kaupungintalon edessä. Kuva viestintä

Ohjausta peruskoulun päättäneille tarjolla kesän ajan 

13.06.2022
Perusopetuksen jälkeisen koulutuksen yhteishaun tulokset tulevat aikaisintaan 16.6. 2022. Tuolloin Jyväskylän 1600 peruskoulun päättänyttä nuorta saavat tiedon, aukeaako ovi toivottuun jatko-opiskelupaikkaan.

Yläkoulujen opinto-ohjaajat päivystävät kouluilla tulosten saapumisen jälkeisinä päivinä.

Asiasanat:  
opiskelu
opinto-ohjaus
perusopetus
etsivä nuorisotyö
ohjaamo
nuorten talo
Kuva
Opiskelija käyttää kannettavaa tietokonetta. Kuva Tero Takalo-Eskola

Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja perusopetuksen opetussuunnitelmien muutokset sivistyslautakunnassa 15.6.2022 

09.06.2022
Jyväskylän sivistyslautakunnan seuraava kokous on keskiviikkona 15.6.2022 klo 15.00. Lautakunta saa päätettäväkseen varhaiskasvatussuunnitelmaan, esiopetuksen opetussuunnitelmaan ja kaksivuotisen esiopetuksen kokeiluperusteiden sekä perusopetuksen, valmistavan opetuksen opetussuunnitelmaan ja perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan asiakasmaksujen tulorajoihin 1.8.2022 voimaan tulevat muutokset.

Lisäksi lautakunnalle esitellään kaupunginhallituksen uudelleen valmisteluun palauttama varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoselvitys

Asiasanat:  
sivistyslautakunta
opetussuunnitelma
esiopetussuunnitelma
perusopetus
turvallisuus
muutos
Kuva
Pienet lapset tutkivat opettajan kanssa tablettia. Kuva Dolly Aittanen

Veturitallien KiskoKlubi täyttää 10 vuotta – nuoret järjestävät festarit perjantaina 10.6. 

06.06.2022
Jyväskylän Veturitallien Kiskoklubin synttäreiden kunniaksi järjestetyillä sisä-ja ulkofestareilla esiintyvät Rort, Venla Sofia, Face the Legacy, Scythrow ja Licuation. Tapahtumapaikkana Veturitallien piha-alue ja klubitila.

Jyväskylän Veturitalleilla on järjestetty kohta 10 vuoden ajan maksuttomia, ikärajattomia ja päihteettömiä Kiskoklubeja, joissa nuoret ja nousevat

Kuva
Kiskoklubin logo. Kuva Jyväskylän kaupunki

Jyväskyläläisiä kannustetaan haittakasvien hävittämiseen vähintään omalta kiinteistöltään

03.06.2022
Jyväskylän kaupunki ja Suomen luonnonsuojeluliiton VieKas LIFE -hanke kannustavat asukkaita haitallisten vieraslajien torjuntaan sekä kaupungin mailta että omilta tonteilta. Kesän aikana järjestetään lukuisia jättipalsamin kitkentätalkoita eri puolilla kaupunkia.

Vuonna 2018 alkanut VieKas LIFE -hankkeen ja Jyväskylän kaupungin tekemä vieraslajityö on tuottanut erinomaisia tuloksia.

Asiasanat:  
vieraslajit
Kuva
kaksi henkilöä kitkemässä jättipalsamia. Kuva Raisa Ranta

Asukkaat arvostavat vehreää ja rauhallista lähipuistoa

01.06.2022
Mieluisaa oleskelun ja kohtaamisen paikkaa kuvattiin usein myös sanoilla siisti, kaunis ja turvallinen. Tämä ja monta muuta mielenkiintoista yksityiskohtaa ilmenee oleskelun ja kohtaamisen paikkojen kyselyn koosteesta.

Kooste löytyy kaupungin viherpalveluohjelman eli

Kuva
äiti ja lapset piknikillä ja puhaltelemassa saippuakuplia. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Maksuton ehkäisy kaikille alle 22-vuotiaille keskisuomalaisille

31.05.2022
Tähän asti maksuttoman ehkäisyn tilanne Keski-Suomessa on ollut vaihteleva. Osassa kunnissa maksuttoman ehkäisyn piiriin ovat kuuluneet alle 20-vuotiaat ja osassa alle 25-vuotiaat. Esimerkiksi jyväskyläläiset, hankasalmelaiset ja uuraislaiset alle 20-vuotiaat nuoret ovat saaneet raskauden ehkäisyn maksutta.

Keväällä 2022 on alkanut seksuaaliterveyttä koskeva kehitystyö Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmassa valtakunnallisen ohjelman mukai

Asiasanat:  
maksuton ehkäisy
Kuva
Ehkäisyvälineitä. Kuva Emilia Matilainen ja Anniina Nokelainen

OmaKS.fi nuorelle -sivusto avasi virtuaaliset ovensa

31.05.2022
Keski-Suomen digitaalisen sosiaali- ja terveyskeskuksen uusilta nuorten sivuilta löydät tietopaketin hyvinvointiin, matalan kynnyksen yhteyden ammattilaisen puheille sekä Q&A-palstan.

Sivu on tehty yhdessä nuorten kanssa palvelumuotoilua käyttäen. Sivusto on tarkoitettu kaikille keskisuomalaisille nuorille.

Asiasanat:  
nuori
hyvinvointialue
Kuva
Nuoret istuskelevat Veturitallien edustalla - kuva jaloista. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen