Tarkastelussa Phantom – Pariisin oopperan kummitus

Tarkastelussa Phantom – Pariisin oopperan kummitus

Phantom – Pariisin oopperan kummitus on nimestään huolimatta musikaaliteos. Tämä saattoi olla
tuttu fakta. Jos taas musikaalia katsomaan mennessä odotti kovasti kuulevansa Andrew Lloyd Web-
berin säveltämiä tunnelmia, valitettavasti voi pettyä. Kyseessähän ei ole The Phantom of the Opera,
vaan samaan goottiklassikko tarinaan pohjautuva musikaali täysin eri säveltäjän musiikilla.

Jyväskylän kaupunginteatteri esitti Maury Yestonin säveltämästä ja Arthur Kopitin kirjoittamasta Pariisin oopperan kummituksesta oman versionsa ensi-illastaan 7.9.2019 kevääseen 2020 asti. Loput kevään näytöksistä ovat muiden kaupunginteatterin tuotantojen tapaan koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi peruttu.

Tarkkasilmäinen paikallisteatterin tunteva katsoja huomasi, että lavastus rajoittui tasalattialle. Tämä valitettava puute johtui talvella 2019 pettäneen nostolavan alle jääneen betonialustan hajoamisesta. Onnettomuudesta huolimatta lavastussuunnittelija Annukka Pykäläinen (vier.) suunnittelema lavastus oli yksi tämän musikaalin mieleenpainuneimmista elementeistä. Mahtipontiset suuret rakenteet, erilaisten kuviointien ja pintojen hyödyntäminen, syvyysvaikutelman luonti sekä tunnelmien mukaiset värimaailmat toivat ensikertalaisellekin musikaalikatsomossa silmänruokaa.

Kuva Phantomin esityksestä
Valokuva: Jiri Halttunen

Pykäläisen suunnitelmat yhdessä Maiju Sallasen (vier.) ohjauksen, Jouni Prittisen (vier.) koreografioiden, Tuovi Räisäsen pukusuunnittelun ja Japo Granlundin valosuunnittelun varastivat ajoittain katsojalta huomion tarinan sijaan visuaaliseen toteutukseen. Kiitokset visuaalisesta elämyksestä kuuluvat myös teknisen toteutuksen väelle, jolla on ollut oma osansa suunnitelmien valmistamisessa käytännössä toimivaksi kokonaisuudeksi. Erilaisten kohtausten luominen oli erittäin onnistunutta, vaihtoineen. Bonuspisteet menevät puvustukselle rohkeudesta ja luovuudesta, erityisesti peruukkien kanssa.

Näkemäni esityksen pääosissa olivat sinä iltana Oopperan kummituksena/Erikin roolissa Riku Pelo (vier.) ja Christine Daa’en naispääosassa Johanna Isokoski (vier.). Molempien pääosaesittäjien lauluosuuksissa kuului selvästi klassisen laulutavan ja oletettavasti tiedostettu valinta olikin laittaa oopperataloon sijoittuvaan juoneen juuri klassisen laulutyylin hallitsevat esittäjät. Tyylillisesti tämä yksityiskohta sopi tarinaan, mutta aiheutti muutamissa kohtauksissa hankaluutta saada sanoista selvää. Ylipäätään, vaikka näyttelijät pyrkivät artikuloimaan hyvin selkeästi, eivät sanat joka kohdassa hahmottuneet kuulijalle toivotusti. Tähän saattoi myös vaikuttaa, että instrumenttien volyymitaso kiri paikoittain laulajien äänen ohi jopa suljetusta orkesterimontusta.

Näyttelysuoritukset olivat pääosin toimivia ja näyttelijävalinnat onnistuneita. Tarinan alkaessa havaitsi minimaalista kankeutta näyttelijöiden kesken, mutta sujuvuus parani tarinan edetessä. Ihmetystä herätti varjo-olentomaiset Pariisin kerjäläiset, joiden merkitys jäi epäselväksi. Positiivista palautetta annan taas hahmojen välisistä suhteista, koska kemiat toimivat katsojalle asti. Myös tanssisuoritukset sujuivat kepeästi ja sijoittuivat sopiviin väleihin kohtauksissa. Tilankäyttö oli otettu erinomaisesti huomioon.

Itselleni esitys oli musiikillisesti pieni pettymys. Edelleen pidän henkilökohtaisesti enemmän Lloyd Webberin sävellyksistä. En valitettavasti uponnut ja eläytynyt yhtä vahvasti tarinaan tämän musiikillisen version kanssa. Kokonaisuutena musikaali oli kuitenkin hiottu taideteos, joka oli nautinnollista katsottavaa. Samaa mieltä taisi olla ympäröivä täysi katsomo, kun loppukiitoksia aplodeerattiin kolmeen kertaan.

Kirjoittanut: Saara Siltala

Kuva Phantomin esityksestä
Valokuva: Jiri Halttunen