Hyppää pääsisältöön
Kuva
Kuva Isac Elliotista esiintymässä
”Mä tykkään siitä, että voi itse vaikuttaa niin paljon siihen mitä tekee.” – haastattelussa Isac Elliot
Kuva
Kuva Isac Elliotista esiintymässä

Jyväskylän Seppälään avattiin torstaina 26. lokakuuta kauppakeskus Seppä. Avajaisia vietettiin koko viikonlopun ajan.

Perjantaina avajaisia tähditti maailmallakin uraa luova Isac Elliot. Poptähti julkaisee loppuvuoden aikana FAITH -nimisen viiden singlen kokonaisuuden. Singlet julkaistaan joka kuukauden ensimmäisenä perjantaina. Syyskuussa ilmestyi AYO-sinkku sekä tässä kuussa EYES SHUT.

Joulukuussa Isac Elliotin voi nähdä Maailman Laidalla kiertueella Mikael Gabrielin kanssa.

Painovirhe pääsi katsomaan Isacin keikan kauppakeskus Sepässä. Saavuttuamme paikalle noin pari tuntia ennen keikkan alkamista, lavan edustalla oli jo paljon innokkaita faneja odottamassa idolinsa esiintymistä.

Haastattelimme Ikkeä ennen keikkaa.

Kuva
Isac Elliott hymyilee lavalla
Kuvat: Amanda Derakhshan & Janika Hanhinen